Requiem of Death

Title: Requiem of Death
Pairing: Betriace/nimetön herra
Disclaimer: Originaali novelli, en tavoittele tällä rahaa.
Summary: Päiväkirjamerkintöjä vanhasta englannista, uudelleen syntymä ja kummallisia kohtaamisia.
A/N: Halusin kirjoittaa jotain eräänlaisessa päiväkirjamuodossa. Teksti on peräisin viime vuodelta. On muuten ainuita heteroparituksella olevia novellejani, joita olen kirjoitellut! Suhteellisen harvinaista siis. Vaikutteita saattaa huomata otetun Oscar Wilden vahvasta teoksesta Dorian Grayn muotokuva. Poisonblackin biisi "Pain becomes me" toimi myös jonkunnäköisenä inspiraation lähteenä. Alussa on Betriacen näkökulmasta, sen kyllä huomaa kun vaihtuu taas kertojannäkökulmaan.  Enjoy!


_________________________________________________________________

Betriaces Diary PoV:

17. syyskuuta 1912, Englanti


Tunteeni vyöryivät kuin tuhannet pilvet taivaalla. Ailahtelevainen kuin syksyinen sää ja keväinen tuuli.
Ei ole kuullut minusta viikkoihin. En kuitenkaan voi pitää silmiäni erossa. Eron tuska on ollut kovin suuri. Minun täytyy nyt kertoa mieltäni painaneet asiat.

18. 9. 1912

Yllättäen törmäsin tuohon mieheen syksyisessä värien täyttämässä puutarhassa, täysin yksin, vailla seuraa.
Katsahdit niin vaitonaisesti, siniset silmäsi porautuivat läpi, lukien kaiken sisimmästäni
  Viimein avasit suusi: "Olen nähnyt sinut aikaisemminkin. Olet silti kovin kaunis, Lady Betriace."
Nuo sanat havahduttivat. Tunsin kuinka terävä nuoli iskeytyi suoraan pistävästi rintaan.
Hän tunsi minut ja minä hänet. Mutta kuinka? Kuinka hän on voinut pysyä samannäköisenä ja ikäisenä 25 vuotta? Minä olen syntynyt uudestaan, koska murhani jälkeen, joku lupasi minulle uuden elämän kostoa ja totuutta varten. Kuulostaa karulta, mutta se oli ehto. Ainut vaihtoehto.
  "Sinäkö lähetit minulle nuo lyhyet kaipauskirjeet?" kysyin hiljaa.
"Vanha rakkaus ei koskaan kuole", mies hymyili viehkeän salaperäisesti.
Hän jatkoi sanojaan: "Vaelsin metsässä ja harhailin öisin unissani nähden kuinka sinä, kihlattuni, palat metsän keskellä silmieni edessä, aivan kuten tuona kohtalokkaana yönä menneisyydestämme. Se tuska joka jättää ikuiset arvet on aina oleva osa minua. Jotkut jopa sanovat sen olevan ihan oikein, jopa pukevan minua. 50 vuotta kun viimeksi kohtasimme entisessä elämässä. Olen ollut täällä sinua varten."


Betriace näytti hämmentyneeltä, suorastaan pahoinvoivalta ja yritti saada puutarhapöydästä tukea, etteivät jalat olisi täysin luuhistuneet alta. "Kuinka minut tunnistat? Miten olet säilynyt kauniina 50 vuotta?"

TBC.....Sometime....