Menneisyyden verivarjot~

Title: Menneisyyden verivarjot (Prologit 1-3) 
Rating: pg-13 (nousee seuraavassa osassa korkeammaksi!) 
Pairing: Kristian/Matias
Gendre: Romance, Angst, Slash, BDSM
Disclaimer: Originaali novelli, en tavoittele tälläkään rahaa.
Summary: Vampyyritaustoja, bändipiirejä, kauniita poikia, tragediaa & verta...
Warnings: Slash, väkivaltaista seksiä, sekavaa menoa. 
A/N: VIHDOINKIN SE ON JULKAISTU! Pitkään muhineen original novellini ensimmäinen prologi (joita on tulossa kaikenkaikkiaan 3 ennen oikeaa tarinaa). Ensimmäisen osuuden keikkakohtaus sai inspiraationsa yllättäen unestani, sitä kautta oikeastaan koko homma lähti vuoden tauon jälkeen sellaisille urille, että päätin viimein kirjoittaa tästä kauniista parista, jonka me joskus yön pimeinä tunteina ystäväni kanssa keksimme. Toki tämä on jalostunut siitä hetkestä suhteellisen paljon, mutta ainakin nimet ja perimmäinen ajatus ovat pysyneet samana.  Northern fall-niminen bändi on tärkeässä osassa koko tarinassa, kuten myös Kristianin vampyyritaustat. Juoni paljastuu ehkä paremmin lukiessa, sitä on tavallaan hankala selittää. Antaa tekstin puhua siis puolestaan! Nauttikaa. :) 
Feedback: Kovin tervetullutta, haluan kehittyä ja kuulla oliko jossain jotain vikaa. 




Menneisyyden Verivarjot Prologue 1 : Northern Fall 





Kristian istui huoneensa perimmäisimmässä nurkassa sohvalla, pitkät punaiset hiukset liimautuneena paljaaseen ylävartaloon. Viime päivinä oli ollut niin tajuttoman kuuma,että paita päällä olisi ollut vähintäänkin tuskallista. Siksi hänellä ei ollutkaan kuin rakkaat nahkaiset housunsa jalassaan.
"Ja vitut", oli nuoren miehen ensimmäinen kommentti asiaan, joka toistaikseksi jäi hieman epäselväksi. Hän vaihtoi asentoaan rennommaksi ja sytytti tupakan.
Kuinka nautinnolliselta tuntuikaan vetää taas pitkän tauon jälkeen nikotiinia keuhkoihin.
"Vanhemmat" eivät olleet kotona koko iltana lähdettyään asioilleen, joten Kristian saattoi polttaa sisälläkin kaikessa rauhassaan.
Soittimessa pauhasi Sentencedin Down-levyltä peräisin oleva kappale Sun Won´t Shine, jonka alun punahiuksinen lauloi tupakan käheyttämällä äänellään mukana:
"Then candles have been blown out by the wind
don't be scared, my love, i'm right by your side.."


Poltellessaan tupakkaansa Kristianin katse hapuili hajamielisesti pitkin huoneensa seiniä. Hänen katseensa osui toisessa nurkassa hetkeen aikaan koskemattomana levänneeseen kitaraan. Uusia biisejäkin voisi taas lähipäivinä kirjoittaa...
Tämän pidemmälle ei hän mietteissään ehtinyt,kun kuuli jonkun koputtavan ulko-oveen.
Kuka helvetti? Kristian ajatteli. Hänellä tosin oli epäilyksensä. Hän nousi tuhahtaen ylös sohvalta tumpaten tupakan vieressä lojuvaan tuhkakuppiin ja lähti laahustamaan kohti ovea. Ei hän täälläkään aikonut koko iltaa istua.




Oven takaa paljastui,kuin paljastuikin ruskeat olkapäille ulottuvat rastat omaava poika, Jimi. Kristianin bändin kosketinsoittaja ja paras ystävä.
Niinpä tietysti,Kristian ajatteli taas. Sehän ramppasi täällä aina kun vaan kerkesi,ja aina niin varoittamatta.
Punatukkainen virnisti ystävälleen.
"Morjens! Mitäs mies?"
"No Terve,terve! Ei täs sen kummenpia,aika vitun jees. Aattelimpa vaan et ei sua kiinnostais lähtee klubille kattoon Northern Fallia?
Niil on iha järkyttävän kova lavashow ja kaikki!" Hän selitti innoissaan,silmät suorastaan sädehtien.
Kristian katsoi ystäväänsä hieman hölmistyneenä,hieroen eilisten treenien moshauksen jäljiltä kipeitä niskojaan.
"Mut hei,eiks klubi oo k-18?"hän tokaisi hetken asiaa pohdittuaan.
Jimi naurahti salaperäisesti.
"No onhan se, mut mulla onkin kato suhteita." toinen sanoi iskien silmää.
"Niinpä tietysti!" Kristian virnisti taas. Tyypillistä Jimiä. Sillä oli aina keinonsa päästä joka paikkaan.
"Eli sä oot messissä?" Jimi virnisti takaisin.
"No totta helvetissä. Eiköhä mennä sitte!" toinen sanoi ottaen takkinsa ja kenkänsä naulakosta.
Niin nuo kaksi katosivat oven suusta kaupungille hiljaa auringonlaskun mukana saapuvaan iltaan.


KLUBI:
~Kristian's PoW~
Se klubi sijaitsi jossain kaupungin syrjäseuduilla missä ei kovin montaa kertaa oo tullu liikuttua. Ollaan me sen ohi kuitenki joskus kuljettu.
Ulkoapäin se paikka näytti vähintäänkin hämärältä. Maalit oli rapistunut seinistä,ovi oli ruosteessa,näköjään joku oli ehtinyt parit laudatkin naulaamaan ikkunoiden päälle.
Ovella meitä vastassa olikin tuttu hahmo,Jimin isoveli!
Olishan se heti pitäny muistaa että se oli täällä töissä.
Sillä oli leveä,sarkastinen hymy kun se näki meidät.
"Sieltähän ne jo saapuukin niin urheina että...! Noniin runkkarit,mennään sisään ni voin tarjota teille bisset!" Se sanoi repäisten meidät enemmän tai vähemmän kovakouraisesti ovesta sisään hämyiseen klubi tunnelmaan.


Sehän oli oikeestaan aika siistin näköinen mesta. Tilaa sieltä ainakin löytyi, kynttilöitä ja ikkunoita peittäviä tummia harsokankaita oli ripoteltu nurkkaan jos toiseenkin.  Omituisen korkealla oleva katto löytyi myös. Ehtaa rokkikapakan tunnelmaa on ilmoilla! 
Mentiin siitä Jimin kanssa baaritiskille istuskelemaan. Äkkäsin ohimennen perällä olevan aika mukavan kokoisen lavan. "Tänne tullaan kyllä joku kerta keikalle!" Jimi tokaisi naurahtaen,alkaen kaatamaan juuri saamaansa tuoppia kurkusta alas. Hymähdin vastaukseksi ja seurasin ystäväni esimerkkiä.




Oli jotenkin mielenkiintoista istua siinä ja heittää harvinaisen huonoa läppää Jimin kanssa, joille me naurettiin tietysti katketaksemme.
Eikä kukaan edes kattonu meitä oudosti, kukaan ei uskaltanut tulla valittamaan, ja jos olisi tullut, olisin luultavasti vetänyt niitä turpaan.

"Noni, noni pojat! Nyt riitti! Teille ei tarjoilla enää yhtään enempää tän illan aikana!" Kosketinsoittajan veli nauroi meille tiskin takaa.
Mulkaisin sitä mitään sanomatta.
"Täällä saa varmaan polttaa?" murahdin asettaen tupakan huulilleni ja kaivoin sytkärin takin taskusta.
Huomasin lavalla liikkuvan tyyppejä, ne oli luultavasti Northern Fallin roundarit,jotka oli tullu tsekkaamaan et kaikki oli lavalla kondiksessa.
Jimi näköjään oli huomannut saman.
Nyökkäsin sille lavan suuntaan, noustiin baaritiskiltä ja käveltiin päättäväisin askelin kohti lavaa.
Yhtäkkiä havahduin, että klubillahan oli oikeestaan ihan helvetisti porukkaa! Ainakin bändillä riitti faneja. Hetken kuluttua päätin avata taas suuni:
"Miks ihmeessä mä en oo kuullu näistä ennen?" kysyin Jimiltä,joka vain kohautti hartioitaan. "En mäkään näistä ollu mitään kuullu. Viime viikolla mä ne jostain bongasin keikalla...Ois kyl luullu et olisit tienny ennen mua!" Hän vastasi ja tönäisi mua leikkisästi kylkeen. "Sunhan pitäis tietää kaikki lähistöllä vaikuttavat bändit!" Se lisäsi vielä naurahtaen.
"Ja vitut." tosin naama ei yrityksestä huolimatta pysynyt peruslukemilla. 'Jossain'. No eipä ollut ainakaan eka kerta kun Jimi oli ollut jonkun keikalla kännissä.


Silloin ihan varoittamatta pamahti intro ilmoille. Se sai ihmiset liikkumaan vieläkin lähemmäs lavaa.
Bändin jäsenet alkoivat lipua yksitellen lavalle,hupullisiin viittoihin sonnustautuneina. Kasvoista ei täten ottanut mitään selkoa.
Viimeisenä laulaja/kitaristi asteli mikkinsä taakse ja ensimmäiset riffit kantautuivat ilmoille peittäen koko salin.
"Breathing Failure!" hän karjahti ja eturivin miehistö villiintyi moshaamaan.


Puolessä välissä biisiä oli huput laskettu alas, paljastaen soittajien kasvot. Huomasin kosketinsoittajan olevan nainen, ei paha ollenkaan! 
Suuntasin katseeni vaistomaisesti basistin suuntaan. Hänellä oli vyötärölle asti ulottuvat vaalet hiukset sekä varsin komeat kasvot. 
Basisti ja muut bändiläiset olivat luultavasti musta ja Jimistä vuosia vanhempia...
Mun on ihan pakko saada tietää kuka toi on! 
En vaan pystynyt irrottamaan katsettani siita. Mikä helevetti mua taas oikein vaivaa? 


Silloin jotain alkoi tapahtua. Samainen basisti tempaisi eturivissä merirosvolipun sellaista liehuttaneelta hemmolta, viuhtoi sitä virnistellen hetken ilmassa, kunnes heitti lipun dramaattisesti kaaressa lavan nurkkaan. "Mitä ihmettä se oikein duunaa?" koitin huutaa Jimin korvaan. 
"Sä näet kyllä sitten!" 
Katsahdin toista, jos se jopa muisti edelliseltä kerralta jotain, on maailmankirjat sekaisin. 
Hetken herpaantumisen jälkeen päätin taas keskittää katseeni lavan tapahtumien ja siellä riehuvan basistin suuntaan. Kyseinen henkilö oli polvistunut yhden jalan varaan maahan, osoittaen pitkällä tangolla teatraalisesti kohti kattoa. Kummastuksekseni huomasin sen vaihtuneen jonkinnäköiseksi soihduksi. Tuon hän pian sytytti roihuamaan. 
Pian kitaristi puuttui peliin vetäisten miekan huotrastaan. Katsoin hieman ällistyneenä tätä kaikkea, enkä enää ollenkaan ihmetellyt väen paljoutta. 
Basisti oli jättänyt soihdun ja vetäissyt hänkin miekkansa esiin. 
Siinä nuo kaksi hahmoa miekkailivat muiden jatkaessa biisiä kuin mitään epämääräistä ei tapahtuisikaan.. 
Se vaalea tukkainen basisti loi muhun nopean, mutta polttavan ja merkitsevän katseen. 
Hetken tuntui kuin olisin elänyt unessa, ihan kuten transsiinsa vaipunut. Kykenin katsomaan ainoastaan eteeni. 
En edes ollut tietoinen kuinka mones biisi jo oli menossa, kunnes havahduin Jimin ravisteluun. 
"Aika vaikuttavaa, eikö?" se kysyi multa laskien kätensä kaverillisesti mun olkapäälle. Vilkaisin ystävääni hymyillen hämilläni ja nyökkäsin tuskin huomaamattomasti. 
Sanat tosin vaipuivat unholaan ja tiesin että paluuta ei enää ole.
Kohtalo oli puuttumassa peliin.  

Juhannuksen taikaa~

Sade tietämättään yllensä lankeaa, ken veen emon syleilyssä uiskenteleepi

pisarat luoden kehiä, väärinpäin olevia ristejä

vangitsevin ajatuksin niitä jääden tuijottamaan. 

Tanssi ympäri katuja, laula loppumattomia satuja

Me juostiin jo lähteneeseen bussiin

nauru raikaa

se oli viimeinen, 

me myöhästyttiin taas. 

Sanat saavat sanattomiksi 

Yllä pilvein leijuviksi

jään läpi, jos löydät tien

olkoon se kivitemppelini mun. 

Loogisuuden perikuva, 

yritit äärettömin luvuin sitä mulle selittää, 

ei onnistu, 

en ymmärrä sanaakaan. 

Peikkosatu: 

Peikkolapsi varttui kaunis

ihmettelivät suvut suuresti 

metsässä karkeloitiin, ilakoitiin

aina aamuun asti seuraavaan. 

Ei peikko tiennyt mitä teki, 

lähti karkumatkalle  metsänsyövereihin

kauas kotoa niin suuntasi.

Löysi peikko matkoiltaan
elämän houkutukset
sen monet aarteet. 

Requiem of Death

Title: Requiem of Death
Pairing: Betriace/nimetön herra
Disclaimer: Originaali novelli, en tavoittele tällä rahaa.
Summary: Päiväkirjamerkintöjä vanhasta englannista, uudelleen syntymä ja kummallisia kohtaamisia.
A/N: Halusin kirjoittaa jotain eräänlaisessa päiväkirjamuodossa. Teksti on peräisin viime vuodelta. On muuten ainuita heteroparituksella olevia novellejani, joita olen kirjoitellut! Suhteellisen harvinaista siis. Vaikutteita saattaa huomata otetun Oscar Wilden vahvasta teoksesta Dorian Grayn muotokuva. Poisonblackin biisi "Pain becomes me" toimi myös jonkunnäköisenä inspiraation lähteenä. Alussa on Betriacen näkökulmasta, sen kyllä huomaa kun vaihtuu taas kertojannäkökulmaan.  Enjoy!


_________________________________________________________________

Betriaces Diary PoV:

17. syyskuuta 1912, Englanti


Tunteeni vyöryivät kuin tuhannet pilvet taivaalla. Ailahtelevainen kuin syksyinen sää ja keväinen tuuli.
Ei ole kuullut minusta viikkoihin. En kuitenkaan voi pitää silmiäni erossa. Eron tuska on ollut kovin suuri. Minun täytyy nyt kertoa mieltäni painaneet asiat.

18. 9. 1912

Yllättäen törmäsin tuohon mieheen syksyisessä värien täyttämässä puutarhassa, täysin yksin, vailla seuraa.
Katsahdit niin vaitonaisesti, siniset silmäsi porautuivat läpi, lukien kaiken sisimmästäni
  Viimein avasit suusi: "Olen nähnyt sinut aikaisemminkin. Olet silti kovin kaunis, Lady Betriace."
Nuo sanat havahduttivat. Tunsin kuinka terävä nuoli iskeytyi suoraan pistävästi rintaan.
Hän tunsi minut ja minä hänet. Mutta kuinka? Kuinka hän on voinut pysyä samannäköisenä ja ikäisenä 25 vuotta? Minä olen syntynyt uudestaan, koska murhani jälkeen, joku lupasi minulle uuden elämän kostoa ja totuutta varten. Kuulostaa karulta, mutta se oli ehto. Ainut vaihtoehto.
  "Sinäkö lähetit minulle nuo lyhyet kaipauskirjeet?" kysyin hiljaa.
"Vanha rakkaus ei koskaan kuole", mies hymyili viehkeän salaperäisesti.
Hän jatkoi sanojaan: "Vaelsin metsässä ja harhailin öisin unissani nähden kuinka sinä, kihlattuni, palat metsän keskellä silmieni edessä, aivan kuten tuona kohtalokkaana yönä menneisyydestämme. Se tuska joka jättää ikuiset arvet on aina oleva osa minua. Jotkut jopa sanovat sen olevan ihan oikein, jopa pukevan minua. 50 vuotta kun viimeksi kohtasimme entisessä elämässä. Olen ollut täällä sinua varten."


Betriace näytti hämmentyneeltä, suorastaan pahoinvoivalta ja yritti saada puutarhapöydästä tukea, etteivät jalat olisi täysin luuhistuneet alta. "Kuinka minut tunnistat? Miten olet säilynyt kauniina 50 vuotta?"

TBC.....Sometime....

Ymmärrystä vailla~

Päättyi vuosien kiivas odotus
sisukkaasti taistelivat tiensä urohot leijonat
kantavat kullan kotiovelle.


Ei graniittia, ei kultaakaan
olet kimpale verta ja lihaa
käsivarsillani.


Sointuvan karhea ääni ja murisevat kitarat
sekoitettuna tuskan sävyttämiin sanoihin
Sydämeni teille myyty, koko kroppani sitä jumaloi
kuinka se nyt näin verta itkee.
Pimeinä iltoina kuunnellen, niin iloon kuin suruunkin
niin tulen aina tekemään.


Niin kului aika, jouduit sä huumeiden kouriin
yksi paras ystävä
taas maailmanlaidoilla tasapainoilee
elämän langalla horjuen.
Miten tarina päättyy? Revitäänkö kirjan sivut? Sotketaanko menneisyys? Mistä vielä löytyy totuus?

Schools Out!

Title: School's Out!
A/N: Tä tosiaan oli tälläinen seiskaluokan alusta kytenyt idea, että kun peruskoulusta pois päästään, täytyy siitä tehdä jonkisorttinen kirjoitelma. Siinä se sitten on, kaikessa sekavuudessaan! Tunne on ihan mieletön. :)
_____________________________________________________________________________



Nobody's PoW:

Muistan, kun astuttiin seiskaluokan ekana päivänä ylä-asteen ovista sisään. Jestas, mun kädet varmaan tärisi ihan hillittömästi! Se jännitys, jonka tunsin istuessani liikuntasalin lattialla, kun meidät jaettiin luokkiin. Se oli lähtölaskenta tälle kaikelle.
Koko paikka tuntui alussa ihan sokkelolta, mut äkkiäkös tuohon totuttiin. Pian me alettiin kapinoida kaikkea, koko mieletöntä järjestelmää vastaan. Me vaan pidettiin hauskaa ja ladeltiin valkoisia valheita päin naamaa.
Ystäväpiiri laajeni tuolloin tosi merkittävästi. Koottiin siihen lopulta kaikki samanhenkiset ketä vain koulusta löytyi. Yhdessä ollaan ilot ja surut jaettu sekä koettu.

Oli päivä tuo nyt edessä, kevätjuhla viimeinen peruskoulun.
Antaa loppulaulun raikaa pitkin salia ja päättötodistukset kovalla työllä ansaitut ojentaa kätösiin.
Lähdönhetki on kaunis, se viimeinen ja ikuinen kerta kun koko luokkamme on yhdessä ennen polkujen eroamista. Tunsin kuinka kyyneeleet kihosivat melkein tahtomattani silmänurkkiin. En edes vaivautunut niitä pyyhkäisemään. Turhaa on tunteitaan peitellä. Kaikkea hyvää tahdon heille toivoa jatkoa varten, mä tiedän, että törmäillään vielä. 9B-ikuisesti!

Astuin ulos juoksuaskelia korkokengät maata tapaillen koulun ovesta, jättäen sen ikuisesti taakseni.
Nostan käteni ilmaan tervehtien vapautta, joka minulle on suotu.
Annan tuulen hetken vireillä kasvoillani ja annan riemunhuutoni täyttää kaikken kadut.
Yläilmoista laskeutui käsivarsilleni suorastaan taivaallinen lahja, valkoinen sähkökitara!
Sormet hapuilivat hetken oikeita säveliä ja alkoivat pian sulavasti muodostaa tutuksi muodostunutta sävelmää :

"Well we got no choice all the girls and boys
Makin' all that noise 'cause they found new toys
Well we can't salute ya can't find a flag if that don't suit ya that's a drag
School's out for summer school's out forever school's been blown to pieces
No more pencils no more books no more teacher's dirty looks yeah
Well we got no class and we got no principals and we got no innocence
We can't even think of a word that rhymes
School's out for summer school's out forever my school's been blown to pieces
No more pencils no more books no more teacher's dirty looks
Out for summer out till fall we might not come back at all
School's out forever school's out for summer
School's out with fever school's out completely"