Pieni runokokoelma:
Kompastelee jalkoihin
kun ovet paiskataan edestä kiinni
juokset loputonta käytävää pimeään
kuollen hiljalleen sisältäpäin
Lopulta kaikki kävi niin nopesti,
oli pakko paeta takaisin pilvilinnaan, seurattava sydämen ääntä,
siipien levotonta lepatusta.
Muistoja näitä sydämelläni kannan
kuin pilkettä silmäkulmassa,
elämääni en katumukselle anna,
koskaan ei toivoa heittää voi.
Peili särkynyt moneen otteeseen,
turha sitä on ihmeillä korjata,
liian monta kertaa olet ajautunut ansaan,
kysynyt mitä tehdä seuraavaksi,
katsonut karttaa väärinpäin,
eikä koskaan löytänyt perille.
Tuhannet paperitähdet taivaalla,
syttyköön tuleen koko ruusujen valtakunta,
Vaeltaa luontoäidin syleilyssä,
tuulessa ikiaikaisessa,
vedenemon helmassa.
Hän tanssi läpi baarin pöytien ja päivien eilisten,
joten antaudu polvillesi,
hän on palannut,
eikä palaa
ennenkuin tahtonsa on täytetty.
Tuuli sivuja riepottelee,
kesäyö korvaan kuiskailee,
taiat pitkin pihamaata ripottelee,
tien taivaaseen astelee.
Aurinko porottaa hehkuvana ylläni,
vaan itse itken jäisiä kyyneleitä,
ajatukset johtavat harhaan,
pitäkää minut pystyssä.
